Kirjoittaja: Anne Sandelin

Pääomasijoitusrahasto Midinvest juhlisti toukokuussa (2024) 30-vuotista toimintaansa yritysten kasvun kumppanina seminaarilla Jyväskylässä. Huomio oli sekä haasteissa että tulevaisuuden mahdollisuuksissa.

Midinvest toimijana tunnetaan, mutta yhtä yleisesti tuskin tiedetään Jyväskylän rooli rahaston suurimpana omistajana. Sellainen kaupungista on vuosien varrella tullut, kun kehittämisyhtiö Jykesin toiminta sulautui kaupunkiorganisaatioon.

Kaupungin tavoitteet ovat kuitenkin laajemmat kuin sinänsä tärkeät osakkuus ja sijoitukset alueellisessa pääomarahastossa. Jyväskylän on nyt hyvän kasvun äärellä 7. suurimpana kaupunkina Suomessa. Vuonna 2023 aikana Jyväskylään muutti 1 859 henkilöä, ja kasvu tulee nuorista ihmisistä.

Kaupunki onnistuu tehtävässään, kun se pystyy tuottamaan hyviä palveluita kaupunkilaisille. Sitä varten tarvitsemme kaupunkiin uusia, kasvavia yrityksiä, jotka luovat entistä parempien tuotteiden ja palveluiden ansiosta lisää työpaikkoja.

Midinvest keskeinen timanttiyritysten sparraaja

Midinvest on pääomasijoittajana ollut keskeisessä roolissa tällaisten timanttiyritysten sparraajana. Ammattimaiset sijoittajat osaavat poimia alueelta mielenkiintoisia yrityksiä, jotka hyötyvät Midinvestin palveluista. Midinvestin mahdollistama kasvun rahoitus onkin ratkaisevan tärkeää, jotta nämä yritykset pääsevät eteenpäin omalla kasvun polullaan.

Kaikki alkavat yritykset eivät onnistu tavoitteissaan, mutta pienessä osassa yrityksiä – ehkä yhdellä kymmenestä – tuottavuus kehittyy muita nopeammin. Pääomasijoittajan näkökulmasta yleensä suurin potentiaali on 5–15-vuotiaissa, skaalautuvissa yrityksissä. Pääomasijoituksella voi vaikuttaa myönteisesti yrityksen liiketoimintaan niin, että yrityksen arvo kasvaa. Pääomasijoittajien kohdeyritysten liikevaihdot ovat kasvaneet kymmenen kertaa nopeammin kuin vastaavat verrokkiyritykset.

Midinvestin verkostoista löytyy usein myös muita rahoitusmahdollisuuksia ja -kumppanuuksia. Niitäkin tarvitaan, jotta näillä yrityksillä on tilaisuus tehdä mahdollisuuksistaan totta.

Osaava Jyväskylä vetää yrityksiä puoleensa

Jyväskylä on vahva osaamisten kaupunki, ja osaajien ansiosta kaupunki on kasvuyrityksille houkutteleva. Yritykset tarvitsevat omaan kasvuunsa eri kehitysvaiheissaan myös monenlaisia palveluja. Midinvest on kasvuyritysten rahoittajana tärkeä osa tällaista yritysekosysteemiä.

Muita yritysekosysteemin toimijoita Jyväskylässä ovat Yritystehdas, jossa on hautomotoimintaa, sekä Kasvu Open, joka tuottaa pienille ja keskisuurille yrityksille suunnattuja avoimia sparrausohjelmia, kuten Kasvupolku ja Superfinns. Lisäksi Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu tuottavat juuri niitä osaajia, joita yritykset tarvitsevat kasvun tekemiseen.

ICT-toimiala on erittäin vahva Jyväskylässä, ja erityisen kehittämisen kohteiksi on nostettu Työ- ja elinkeinoministeriön innovaatioekosysteemisopimuksessa liikunta, terveydenedistäminen ja hyvinvointi sekä uudistuva teollisuus.

Isoja investointeja, sparrausta ja verkostoja

Kaupungin elinkeinopalvelut auttavat yrityksiä esimerkiksi sijoittumisessa kaupunkiin. Uusi, houkutteleva alue on jo pääosin rakentunut Eteläportin alue, jossa on isoja investointeja tehneitä yrityksiä.

Jyväskylän kaupunki rakentaa täällä toimiville yrityksille myös kansainvälisiä yhteyksiä ja valmentaa yrityksiä kansainväliseen vientiin. Yhtenä esimerkkinä on International Venture Academyn sijoittajaohjelma, joka jo viidettä kertaa valmentaa startup- ja scaleup-yrityksille rahoitusvalmiuksia kansainvälisten enkelisijoittajien kanssa.

Business Rallyn Investor Day-tapahtuma tuo rallien aikaan Jyväskylään kansainvälisiä sijoittajia tutustumaan yrityksiin, jotka ovat edenneet jo jonkin matkaa kasvun polulla ja pyrkivät kansainvälisille vientimarkkinoille.

Mutkattomuus ja monipuolisuus Jyväskylän menestystekijöitä

Midinvestin kohdeyhtiöistä löytyy niin start-upeja kuin varttuneita yrityksiä. Yritysten kasvu Jyväskylän seudun sisällä on pääosin orgaanista, ja aika usein juuri ne kasvuyritykset ovatkin Midinvestin salkussa. Esimerkiksi Nordic Drones on nyt kuuma yritys.

Midinvestin kaltaiselle toimijalle on edelleen 30 vuoden jälkeen tarvetta. Kotipesä Jyväskylässä ja paikalliset verkostot antavat sille mahdollisuudet syvempään näkemykseen alueen yrityksistä. Aktiivinen alueellinen pääomasijoittaja voi myös osaltaan houkutella tänne yrityksiä Keski-Suomen ulkopuolelta.

Ilmapiirin puolesta Jyväskylään on helppo ja mutkaton tulla, verkostot ovat avoimia. Tästä kertoo myös Taloustutkimuksen ja Suomen Yrittäjien tuore Kuntabarometri. Yli 100 000 asukkaan kaupungeista Jyväskylän päätöksenteko oli tässä kyselytutkimuksessa kaikkein yrityslähtöisin ja yrityspalveluiden arvostus oli noussut roimasti. Hyvä verkostoyhteistyö ja pitkäjänteinen työ kaupungin yritysasiakkaiden palveluiden kehittämiseksi kantaa nyt hedelmää.

Anne Sandelin

Kirjoittaja Anne Sandelin on Jyväskylän elinkeinojohtaja. Hän on toiminut Midinvestin hallituksessa vuodesta 2017.